Toiskan Dialoginen Perhetyö

”Jokaisella perheellä itsellään on avaimet tilanteensa parantamiseksi – joskus ne avaimet vaan saattavat olla vähän hukassa”

– Keijo ja Tiina, Toiskan perustajapariskunta

Jokainen perhe on erilainen, oma yksilöiden muodostama kokonaisuutensa. Jokaiseen perheeseen mahtuu paljon erilaisia elämänkokemuksia, tunteita ja tapahtumia, joskus vaikeitakin. Jokainen perhe kohtaa elämässään myös haastavia tilanteita ja se kuuluu elämään. Jokaisella on myös omat tapansa kohdata niitä. Joskus kuitenkin eteen tulee niin hankalia ja monisyisiä haasteita, että niistä on vaikea päästä omin avuin eteenpäin. Silloin on hyvä pysähtyä miettimään, selvitäänkö tästä perheenä vai olisiko nyt hyvä hetki hakea apua, ottaa vastaan uusia tapoja ja näkökulmia. Kuitenkin jokaisella perheellä itsellään on avaimet löytää jokaiselle perheenjäsenelle sopiva ja toimiva tapa olla ja elää yhdessä.

Perheiden tukena ja apuna

Toiskassa on tehty pitkään kasvatustyötä monenlaisten lasten ja heidän perheidensä kanssa. Monesti hyvin takkuiseltakin tuntuva tilanne saadaan aukeamaan ja tilanteet helpottamaan, kun niitä pääsee miettimään yhdessä toisten vanhempien kanssa. Toiskan perustajapariskunta ja dialogisen perhetyön ohjaajat, Tiina ja Keijo, ovat itsekin vanhempia ja nyt jo myös isovanhempia. Heillä on kokemusta kasvatustyöstä niin biologisesti omien lastensa ja lastenlastensa kautta, kuin myös elämässä ja työn kautta omiksi lapsikseen tulleiden lasten kautta jo kymmenien vuosien ajalta. 

Elämänkokemuksen sekä perhekodin johtamisen ja yrittäjyyden lisäksi Keijo on psykiatrinen sairaanhoitaja, ET-tason psykoterapeutti, työnohjaaja sekä NLP Trainer. Tiinalla on psykiatrisen sairaanhoitajam koulutus ja lisäksi hän on työnohjaaja ja neuropsykiatrinen valmentaja. Kuitenkin tosielämän tilanteet ja eniten itse lapset ovat kasvattaneet heitä enemmän kuin mikään ammatillinen koulutus yhteensä, ja näiden kokemusten kautta he ovat kehittäneet oman tapansa elää arkea, kasvattaa, selvitä haasteista. Onnistumisia ja hyviä käytäntöjä on saatu erehdysten ja kokeilujen kautta: näistä on muodostunut hyviksi havaittuja ajattelun ja toiminnan tapoja, jotka usein koetaan hyviksi ja toimiviksi myös monissa muissa perheissä.  

"Ei ole yhtä oikeaa tapaa toimia tai ajatella. Tapoja on yhtä monta kuin on perheitäkin ja perheissä yksilöitä. Joskus yksilöt tarvitsevat apua ja tukea, ja niin tarvitsevat perheetkin. Ja se on ihan normaalia."

-Tiina, Perhekodin perustajaäiti

Toiskan Dialoginen Perhetyö käytännössä

Vaikka tässä puhutaankin perhetyöstä, todellisuudessa puhumme dialogisesta ja luottamuksellisesta työskentelystä, jota tehdään yhdessä perheen kanssa, kunkin perheen omasta tilanteesta käsin. ”Me emme voi emmekä halua suoraan tulla neuvomaan ja ohjaamaan kenenkään toisen elämää, mutta voimme antaa välineitä kohdata ja pohtia kunkin perheen omaa tilannetta ja löytää ratkaisuja sieltä käsin.” 

Perheen kanssa työskentely koostuu aluksi viidestä kohtaamiskerrasta, joita voidaan lisätä tarpeen ja tilanteen mukaan pidempikestoiseksi prosessiksi. Kohtaamiskerran aikana kokoonnumme yhdessä perheen kanssa dialogisesti pohtimaan perheen tilannetta ja arjessa kohtaamiaan haasteita. Kohtaamiskerta on aina luottamuksellinen ja keskusteluun ei osallistu ulkopuolisia. Tarvittaessa lapset voivat osallistua samanaikaisesti sosiaalipedagogiseen hevostoimintaan tai muuhun eläinavusteiseen toimintaan, jossa myös tavoitteellisesti pyritään helpottamaan perheen kohtaamia haasteita lapsen tilanteeseen vaikuttamalla (lue lisää hevostoiminnasta).

Dialogin tarkoitus on olla molemminpuolista, keskustelevaa ja kuuntelevaa. Pyrimme myös lähtökohtaisesti aina kohtaamaan jokaisen osallistujan yksilöllisesti ja arvostavasti. Autamme vanhempia lastensa kanssa kohtaamissaan haasteissa, annamme tukea vanhemmuuteen ja tarvittaessa ihan konkreettisia toimintaneuvoja ja vinkkejä siihen, miten tilanteista päästään yli vähän erilailla mitä aiemmin on totuttu, ja mikä on mahdollisesti aiheuttanut ongelmia.

Dialogisessa prosessissamme on läsnä neljä toisiinsa kietoutunutta tärkeää periaatetta ja toimintatapaa, jotka koskevat ihan jokaista meitä: 

  1. Arvostava ja kunnioittava kohtaaminen
  2. Suora puhe
  3. Kuunteleminen ja malttaminen
  4. Uusien ajatusten ja toimintatapojen vieminen arkeen
 

Vuorovaikutuksessa pyrimme välttämään ennakko-odotuksia ja oletuksia. Tätä toivomme ihan puolin ja toisin. Toimintaamme osallistuvilla voi olla ulkopuolisten (esim. muut perheen työntekijät tai perheenjäsenet) asettamia tavoitteita. Meidän tehtävä on dialogisuuden avulla varmistaa, että myös osallistuvan perheen jokaisen yksilön omat tavoitteet tulevat näkyviksi ja kuulluksi. Meillä arvostava kohtaaminen tarkoittaa, että vaikeistakin asioista voidaan keskustella ja voidaan olla myös eri mieltä asioista. Jokaisen yksilön mielipide on merkittävä ja oikeutettu.

Teidän ei tarvitse jäädä yksin murehtimaan,
meille olette tervetulleita!

Menneisyytemme ei määritä meitä ihmisinä kokonaan, jos vain olemme avoimia näkemään asioita uudella tavalla, avaamaan itsemme erilaisille toimintatavoille ja ajatuksille, ja sitä kautta löytämään itsellemme ja lapsillemme hyvän tavan olla ja elää. 

Me autamme teitä sanoittamaan oman tarinanne, avaamaan omat lukkonne ihan niillä teidän omilla avaimillanne. Joskus ehkä tarvitaan lukkoseppää tai suutaria tekemään uusia avaimia, mutta sitten se vain on niin, ja sen jälkeen jatketaan taas uusilla avaimilla, kokemuksia rikkaampina eteen päin.

Ei niin pientä tai suurta asiaa ole, etteikö voitaisi istua alas ja katsoa, mitä sille on tehtävissä. Olkaa yhteydessä!