Suomen ensimmäinen sote-talli

Toiskan Terapeuttinen Talli on moderni ja turvallinen hevos- sekä luontolähtöiseen sosiaaliseen kuntoutukseen erikoistunut talli. Olemme myös aluehallintoviranomaisen hyväksymä soteyksikkö, eli sote-talli. Meillä se tarkoittaa sitä, että tuotamme laadukkaita sosiaalihuollon ja kuntoutuksen palveluja kokeneen ja moniammatillisen tiimin voimin talliympäristössä, joka on suunniteltu alusta alkaen täysin näiden palvelujen tuottaminen sekä asiakkaiden erityistarpeet huomioiden. Lisäksi olemme Suomen Ratsastusliiton (SRL) hyväksymä laatutalli ja meille on myönnetty Green Care Hoiva ja Voima -laatumerkit.

Toiskassa hevos- ja eläinavusteinen toiminta kuuluu olennaisena osana jokapäiväiseen arkeen. Hevoset kuuluvat meillä asuvien tyttöjen elämään tärkeinä kumppaneina, ystävinä ja kuuntelijoina, mutta myös kasvattajina. Sosiaalihuollon avopalveluiden ja päivätoiminnan ryhmät toimivat päivittäin tallissamme, minkä lisäksi kursseilla ja lisäkoulutuksessa vierailevat hevosalan aktiiviharrastajat ja ammattilaiset.

Toiskan isäntäpari Keijo ja Tiina kertovat hevosten ja muiden eläinten merkityksestä lastensuojelussa mm. Yle Aamun lähetyksessä Areenassa.

Toiskassa hevonen on arvostettu kollega

Hevonen on jo vuosituhansien ajan ollut ihmiselle lojaali, viisas ja väsymätön ystävä. Se on myös hyvä työkaveri, joka elää tässä hetkessä, saumattomana osana ympäristönsä kanssa. Se on herkkä aistimaan ja havainnoimaan ympäristönsä hienojakin viestejä, ja näin se reagoi myös meihin ihmisiin. Se auttaa omalla läsnäolollaan heijastamaan ihmisen senhetkistä toimintaa ja antaa sitä kautta palautetta meidän toiminnastamme. Hevosta voidaankin kutsua reaaliaikaiseksi peiliksi, jonka kanssa voi nähdä itsestään aivan uusia asioita.

Hevosavusteisuutta voidaan käyttää apuna kuntouttavan ja hyvinvointia lisäävän toiminnan lisäksi myös työyhteisöä ja esimiehiä valmentavassa toiminnassa. Niina Ujanen Sosionomi (YAMK) tutki opinnäytetyönään vuoden 2021 aikana meillä toteutettavaa johtamisvalmennusta yhden asiakasryhmän koko prosessin kaaren ajan. Valmennukseen osallistui neljä Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymässä esimiestyössä tai esimiestyön rajapinnassa työskentelevää henkilöä. Tutkimuksen aikana käydyn valmennuksen kautta osallistujat kokivat saaneensa syvempää merkitystä jo ennestään opituille asioille, mutta myös muistutusta itselle omista kehityksen paikoista. 

Lue lisää toiminnastamme ja ajatuksistamme Palvelut– ja Hevostietous-osioista.